Kulkijat veljet ja sisaret. Syyskuun alussa aloin asetella tänne tuntojani, kun ensimmäinen monologini oli kehitteillä. Nyt kierros alkaa olla täysi tältä syksyltä. On aika siirtyä hiljaiseen Kristuksen syntymän juhlan odotukseen. Maailmallinen mökä ja noituminen jääköön vähemmälle. Olen saanut nauttia esittämisestä ja kiertämisestä. Uusia seutuja, kylätaloja sekä ihmisiä on ollut matkan varrella. Monologin esittää näyttelijä, mutta sen tekee yleisö. Kiitos kaikille mukana olleille.

Lauantaina 30.11. olen liikkeellä vielä Tuupovaaran Öllölässä. Teen kaiken, että olen silloin yleisön edessä yhtä raikas, herkkä ja hupsu kuin ensi-illassa kaksi kuukautta sitten. Koen viimeisen esityksen itselleni hyvin merkityksellisenä. Melkoinen ponnistus päättyy tähän. Jokin loppuu, jokin alkaa.

Ensimmäisen kiertueen loppusuoran häämöttäessä tuikataan tänne muutama kuva Ylä-Karjalan kierrokselta.

Hämärä tyyppi Höljäkässä

Kommee talo

Hotellissa eikä mitään tekemistä

Nyt minulla on enemmän kysyttävää kuin kerrottavaa. Miten kummassa oltuaan muutaman päivän sillä Hellssingforssissa väsyy niin mahdottomasti? Ja miksi siellä niin lyhyet ja valoisat yöt? Ai niin, joka paikassa on valokylttejä, jotka houkuttelevat luokseen: teattereita, juhlasaleja ja kappeleita. Sinnehän se pimeässä maakylässä eläjä sotkeutuu pahemman kerran. Niinpä siinä kävi. Nukkuminen jäi vähiin. Hyvä, että voimia riitti reissun pääasiaan eli siihen yksinpuheluun näyttämöllä.

Vaan olipahan paljon tuttuja paikalla. Esityksen loputtua jo pelkkiin kättelyihin meni aikaa melkoinen tovi. Kohteliaisuuttaan vielä kehuivat. Se vain harmittaa, ettei kaikkien kanssa ehtinyt vaihtamaan kuin muutaman sanan. Äläkää sitä ylpeydeksi katsoko. Tuttuja oli vaan niin joka suunnalta: Hesan sukulaisia, kavereita, entisiä koulukavereita, naapureita ja työtuttuja. Muutama heistä on kulkenut maailman eri teitä kolmekymmentä vuotta. Olisihan siinä pitänyt puoli elämää kertoilla, akat, kakarat, mökit ja mannut. Sitten pitää julkistaa vielä sekin, että esityksen jälkeen monesti on aika pöllähtänyt olo. Seurallisuus vaatii pientä pinnistelyä. Tällä Pohjois-Karjalassa tilanne on useimmin sellainen, että hörppään kylätalolla kupin teetä, vaihdan muutaman sanan, kerään kamppeeni ja hyppään autoon kuuntelemaan yksikseni yöradiota. Näin tälläkin viikolla, kun lähden Ylä-Karjalaan Valtimolle ja Höljäkkään. Hojo, hojo!

Kun kaikki on hyvin, niin lähtö on lähellä. Niinpä. Illan hämyssä lähtee pikajuna Joensuusta kohti Helsinkiä. Olisi hyvä kun kyydissä olisivat muuat Timoi Munne ja Heikki Turunen, kun meidän pitää joutua perjantaiaamuna sinne kolomosen aamuruutuun klo 8:50. Toivottavasti osaamme istua junassa muuallakin kuin anniskelualueella, ettei silmät sitten punota televiisiossa. Väkkee on tulossa hyvin lauantain esitykseen Käpylän Karjalatalolle. Mukaan mahtuu vielä. Tämähän on ihan juhlaa, kun saapi Helsingin katuja pitkästä aikaa käpsiä sinne ja tänne. Itselleni pitää luvata se, että ehdin ainakin Uspenskiin, Filmihullun leffakauppaan ja yleiseen saunaan. Siis huomenna. Lauantain riittää kun ehdin omaan esitykseen ja iltahumuihin. Nähhään Suomen piäkylällä!

Onkohan nyt juhlaviikko menossa, kun pääsen pääkaupunkiin muutamaksi päiväksi? Entinen kotikaupunkini ei minua aina sykähdytä. Siellä on liikaa liikaa. Kaupungin rytmi tähän Liperiin verrattuna on kovin eri tahtinen. Vaan voihan olla, että minuakin juoksuttaa siellä. Pitäisi ehtiä Heikki Turusen kanssa Maikkarin aamuohjelmaan. Yleisessä saunassa olisi syytä käydä, samoin kirkossa, ukrainalaisessa ravintolassa ja vieläpä Kansallisteatterissa. Itse en sentään esiinny siellä vaan Karjalatalolla Käpylässä. Esitys on muuten siirretty siellä juhlasaliin. No, juhlaahan se tottakai on. Syynä on myös se, että juhlasalissa on teatteritekniikka valmiina, joka muuten olisi pitänyt raahata paikalle täältä Karjalasta. Jos haluat paikalle esitykseen, niin varaa paikka. Puhelinnumeroni on jossain täällä blogissa. Nähdään lauantaina!

Iltaa tai yötä. Kiihtelyksessä oli hieman kankea olo kahden viikon tauon jälkeen, mutta tokkopa tuota huomasi muut kuin minä itse. Porukkaa oli paljon, tupa täynnä. Kun lähdin esiintymispaikasta kävelylleni, ei ketään ollut paikalla. Mietin mitähän tästäkin tulee. Takaisin palattuani piha oli täynnä autoja. Mikäs sinne oli sitten mennessä. Mutta nyt ollaan jo kotona ja juostaan petiin. Aamulla pitää lähteä päiväesitykseen Ilomantsiin, mieluiten levänneenä. Hyviä yödy!

Kuulkaas! Minulla taitaa olla lomalta paluuajat. Kalenteri näyttää siltä, että kolme karjalaiskylää saavat minut vieraakseen tällä viikolla: Kiihtelysvaara, Ilomantsi ja Vuonislahti. Sanotaan suoraan: minulla on ollut jo ikävä lavalle. Minkäänlaista rutiinitunnetta tai väsymystä esittämiseen ei ole tullut vastaan, enkä usko että tuleekaan. Ainahan uusi uusi tilanne, paikka ja uudet ihmiset odottamassa. Ja pitäähän minun osata keskittyä ja valmistautua yhteiseen hetkeen yleisön kanssa. Kaikki alkaa jo siitä kun saavun paikalle. Tutustun ensin esiintymispaikkaan ja sen akustiikkaan. Sitten laitan kamppeet valmiiksi. Kun kaikki on valmista, häivyn paikalta metsäteille kävelemään, rauhoittumaan ja sopertamaan tekstinpätkiä. Muutama valmistava rukous on tarpeellinen ja erityisesti yksinolo. Sitten on hyvä palata ihmisten ilmoille ja eteen nöyrään palvelutehtävään. Näin tälläkin viikolla.