Vaan olipahan paljon tuttuja paikalla. Esityksen loputtua jo pelkkiin kättelyihin meni aikaa melkoinen tovi. Kohteliaisuuttaan vielä kehuivat. Se vain harmittaa, ettei kaikkien kanssa ehtinyt vaihtamaan kuin muutaman sanan. Äläkää sitä ylpeydeksi katsoko. Tuttuja oli vaan niin joka suunnalta: Hesan sukulaisia, kavereita, entisiä koulukavereita, naapureita ja työtuttuja. Muutama heistä on kulkenut maailman eri teitä kolmekymmentä vuotta. Olisihan siinä pitänyt puoli elämää kertoilla, akat, kakarat, mökit ja mannut. Sitten pitää julkistaa vielä sekin, että esityksen jälkeen monesti on aika pöllähtänyt olo. Seurallisuus vaatii pientä pinnistelyä. Tällä Pohjois-Karjalassa tilanne on useimmin sellainen, että hörppään kylätalolla kupin teetä, vaihdan muutaman sanan, kerään kamppeeni ja hyppään autoon kuuntelemaan yksikseni yöradiota. Näin tälläkin viikolla, kun lähden Ylä-Karjalaan Valtimolle ja Höljäkkään. Hojo, hojo!
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Nyt minulla on enemmän kysyttävää kuin kerrottavaa. Miten kummassa oltuaan muutaman päivän sillä Hellssingforssissa väsyy niin mahdottomasti? Ja miksi siellä niin lyhyet ja valoisat yöt? Ai niin, joka paikassa on valokylttejä, jotka houkuttelevat luokseen: teattereita, juhlasaleja ja kappeleita. Sinnehän se pimeässä maakylässä eläjä sotkeutuu pahemman kerran. Niinpä siinä kävi. Nukkuminen jäi vähiin. Hyvä, että voimia riitti reissun pääasiaan eli siihen yksinpuheluun näyttämöllä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti