Kelloja siirrellessä huomautan, että Pieksämäen monologi-kisat menivät osaltani ohi jo eilen. Esityksestä tunnuttiin pitävän, minkä nyt reaktioista pystyin päättelemään. Ohjaaja ainakin oli hyvin tyytyväinen ja minä myös. Muuten kisahommat saavat kuulua tuomareille. Nyt on viikko lomaa tästä hommasta. On aikaa hiljentyä ja puhdistautua. Ensi viikonloppuna heilutaan sitten kolmen esityksen vauhtia. Saan silloin esiintyjäkartalleni kolme uutta kylää: Ylä-Luostan, Palonurmen ja Alapitkän. Iloitsen varovaisesti jo etukäteen.

Tuossa edellisessä tekstissä tuli hartaasti toivottua, että sitikkani pysyisi tiellä, mutta ei varmaan riittävän hartaasti. Rottelo ei nimittäin lähtenyt pihasta mihinkään, hörähteli vaan vähän ja siinä kaikki. No, romut autosta kartanolle ja toiseen (vaimon) autoon. Kun matka oli pitkä (Viinijärvi-Pielavesi-Vesanto-Viinijärvi), niin valmistelut olivat sen mukaiset. Keskimmäinen poika Verneri osallistui tähystämiseen, toimi juttuseurana ja auttoi esityksen valmisteluissa. Autossa oli riittävä määrä Noita Nokinenä -kuunnelmia. Niiden avulla pääsee pitkälle. Syytä onkin mainita, että paras monista nokinenistä on ehdottomasti Noita Nokinenän joulupökräys. Sen tarina jaksaa naurattaa minua vieläkin, vaikka kuuntelukertoja onkin paljolti. Niinpä nyt on syytä kunnioittaa hetken hiljaisuudella Kauko Helovirran, Elsa Turakaisen, Rauha Rentolan, Keijo Kompan, Tapio Hämäläisen ja Seppo Laineen muistoa.  - - - -  Kas, noin. Samalla toivotan hyvää vointia ja kevättä yhdeksänkymppiselle Marja Korhoselle ja yli kahdeksankymppiselle Esa Saariolle.

Reissun varrella kävimme moikkaamassa Juicen patsasta Juankoskella ja katselimme Urho Kekkosen savupirttiä Pielavedellä. Maaningan ortodoksisessa kirkossa sytytimme tuohukset karjalaisten valistajaisien kunniaksi. Vesannon Niinivedellä iloa sai aikaan jumppasali, jossa pelasin jalkapalloa Vernerin kanssa. Alkulämmittely oli siis perusteellinen, löi ihan lämpimäksi. Hyvää mieltä nostatti myös yli kuudenkymmenen hengen yleisö ja saunanrappuslavaste, jonka otin oitis omaan käyttöön. Tavallisesti mukana ollut tuvanpenkki kun ei mahtunut vara-auton kyytiin.

Nuo edellä mainitut seikat eivät nyt varsinaisesti kuulu Maan syliin, mutta mitä väliä sillä on. Matkaan ne kuuluvat. Seuraava esitys ei muuten kuulu varsinaiseen Pohjois-Savon kierrokseen. Se on nimittäin perjantaina 28.3. Pieksämäen Poleenissa ja kello 20:30. Esitys kuuluu valtakunnallisen monologi-kilpailun finaaliin, mutta on muuten aivan normaali esitys. Jos joku haluaa kokea kisatunnelmaa, tulkoon paikalle.

Aurinkoista sapatinpäivää. Viimeksi kun ajelin maan sylistä kotiin oli umpi pimeää ja lunta rätki tuulilasiin Savon mutkissa. Huomenna onkin sitten oikea autoilumaratooni. Arvelin ohitella Outokummun, Maarianvaaran, Kaavin, Juankosken, Nilsiän, Siilinjärven, Maaningan, Pielaveden, Keiteleen, Vesannon, Tervon, Karttulan, Kuopion, Riistaveden ja Tuusniemen palaten Outokummun kautta Liperin Taipaleen kylään. Eipähän tuossa muuten mitään, mutta kun siinä rakosessa pitäisi vielä ehtiä esiintymään Pielaveden Laukkalassa ja Vesannon Niinivedellä. Pahalainen kun lupailee taas lumisadetta. Pitkä päivä on siis tiedossa. Taitaa olla kyse kutsumusammatista niin kuin hoitosisarilla. Niillä on tosin oikea palkkakin. Minä olen yleisön almujen varassa. Pitää siis punaltaa useampi ristinmerkki, että rahvas saapuisi kylätaloille minua katsomaan ja että sitikanrottelo kestäisi tiellä eikä sortuisi mehtähallituksen puolelle.

Toenen Los Savos -viikonlopuska on ajeltunna. Voe tokkiisa, jotta Kuopijon Vehmasmäissä ol' hirvveesti näitä immeissii, kokolaella seihtemenkymmentä. Mie jo sottailin, jotta nyt se tulloo etteen mustan mersun hommoominen. Nauroo kutkettivat vielä pahalaiset nii jotta meinas tolokku männä. Onneks tännään Varkauvessa tilanne piäs tasottummaan, vaikka enhän mie heijän vähhyttä pahalla kahtoo ärvöttännä. Lottuutin mänemmään iha niiku ennennii. Ja kuuluha sieltä jonniilaesta kutketusta Harjurannan kylätuvastakkii. Vuan pit myöntee jotta Mäkäräisen halavattu ampu niin utakasti ja ärhäkästi jotta voitti ja myö hävittii. Sen siitä juutas soapi, ku laettaa kulttuuririentoloeta ja urheilluu tapahtummaan sammaan aekkaan. Mitenkä sitä tällä peällä vois muistoo näihen hyppimiset ja hiihot. Tuossa alla on nuita kuvvii. Ensmäesessä Vehmasmäen sakki lätkyttellöö käsijään vastatusten. Toesessa on tämän päevän essiintymisnurkka, jossa on niin somimmoilleen vieretysten sähkö- ja kunnijataalu. Olokeepa hövelijä. Nähhään tuas.

Tässä on kuvatuksia viime viikonlopulta. Erityisesti tuo hirsitupa on ollut tiiviisti mielessä. Siinä on lavastaja aloittanut työnsä jo 1800-luvulla tietäen, että se yksi hurja kuitenkin tulee mesoamaan teatteriaan. Huomenna lähden taas tielle Kuopion Vehmasmäkeen ja sunnuntaina Varkauden Harjurantaan.

Eevantalolla Syvänniemessä lämpimän uunin edessä.

Taskisen tuvan tunnelmaa.

 

Savon kiertue on aloitettu. Olo oli rauhallinen. Kävin esityksen läpi autoillessani. Minähän olen enemmän ajatus- kuin heittäytymisnäyttelijä. Niinpä nyt kun ensi-illasta on jo aikaa kaikki tuntuu koko ajan paremmalta. Tietoinen toiminta ja luova höpelehtiminen niveltyvät hyvin yhteen. Esityksen tempo on asettunut kohdalleen ja ajatus ehtii kulkea sopivasti puoli askelta edellä. Se antaa itselleni varmuutta ja sujuvuutta, mutta tilanne pysyy yhtä tuoreena kuin alussa. Sen taas saavutan alkurituaaleilla, jotka ovat joka kerta samankaltaiset: kävelylenkki yksin ulkona jossain, lyhyt rukoushetki ja kaiken katoavaisuuteen totutteleminen. Niin ja tärkeimpänä tietysti tämä: luotan Heikin tekstiin kuin Kolin vuoreen ja jaan kaiken niissä esitetyt ajatukset täysin myös omana itsenäni. Sitten elän sen maailman läpi totena ihmisten edessä.

Karttulan Syvänniemi oli tuttu, kun esiinnyin Maarianvaaran kesäteatterin kanssa siellä 2012 Juutas Käkriäisenä. Nyt ei oltu komeassa teatteri Hermannissa vaan maaseutuhotellin salissa, jossa sain touhuta juuri lämmitetyn uunin edessä. Hyvin kotoisasti siis. Esityksen jälkeen Heikin nykytoimet kiinnostivat kovasti. Minä kerroin sen minkä uskalsin: uutta rommaania pukkovvaa, Imppaa, Ottoa ja Jomppaa.

Päivän toinen esitys Hirvolannimellä oli sitten varsinainen unelmien täyttymys. Se tapahtui juuri siinä miljöössä, johon koko Maan sylin idea rakentuu: tupaan jossa kerrotaan hämärätunnin tarinoita. Tupa oli Taskisen perheen satavuotiaassa talossa. Se oli kuin lavastus, joka ei ole lavastus vaan totta. Me olimme aivan yhtä siinä hetkessä, vaikka tuuli heilutti vain minun suutani. Kaikki oli vain juuri kohdallaan, en oikein osaa edes selittää. Kiitän syvästi Taskisen perhettä tästä kokemuksesta!

Hyviä huondestu kaikil (karjalaa)!

Minua hellii aurinkoinen kevätpäivä, kun Savon kierros on aluillaan. Päästäkseni aitoon tunnelmaan kuuntelen tässä samalla haitarin liruttelua Anssi Tikanmäen kappaleessa Savolainen metsä. Olen hyvällä mielellä. Joskus erään Folkswagen -bändin aikoina olen kulkenut kiemuraisia pohjoissavolaisia teitä. Ne houkuttelevat minut nytkin matkaan. Tällä kiertueella olen ratissa itse, kiitos viime keväänä suoritetun ajoluvan.

Suurin osa paikkakunnista ja esiintymispaikoista on minulle tuntemattomia. Se kiehtoo mieltä. Odottaako siellä minua jonkinlainen elämän erikoislaatuisuus, jota en ole aiemmin kohdannut? Vai onko tasapäinen yleissuomalaisuus päässyt liikaa vallalle? Tässä kohtaa on syytä moittia pahanpaiväisesti tuo sontaluukku eli televisio. Se vei 1950-luvulla iltamalegendoilta YLEisön, se kuihduttaa paikallisuuden ja alueellisen omintakeisuuden. Se tuo kaikkien huulille samat vitsit ja tarinat. Se vie meiltä yhteisöllistä aikaa ja kokemusta. Toisten oikea kohtaaminen ja yhdessäoleminen, sitä ei mikään media, älytönpuhelin, tabletti tai muu mäkki korvaa. Siinä opetuspuhe ortodoksisuuden sunnuntaina.

Nyt pitää jo kuunnella savolaista Juicea. Voe, tokkiisa. Pitäisi siis sulkea tämä oma tiedonkone. Maan sylin esityskamppeet ovat levällään pitkin taloa. Missä valot, missä niiden telineet, missä leivät, voit ja metsurin rytkyt? Ja Turusen tekstit ovat hujanhajan pitkin pääkoppaa. Nekin pitäisi saada järjestykseen ennen kun kello kumauttaa kaksi ja olen Kuopion eteläpuolella Karttulan pitäjän Syvänniemessä.

Ryhdyn siis matkajärjestelyihin.

Elämän ravintoa, aitoa ruisleipää!

Kevättä kullekin. Maan sylin kierros osa kaksi on jo lähtenyt liikkeelle. Ja juhlavasti vielä. Eilen nimittäin juhlimme sanankäytön mahtia Kalevalan päivän ja suomalaisen kulttuurin nimissä. Siis karjalaiselta korpikansalta suomalaisuuden perustaksi saatua rikasta runostoa. Toivottavasti lahjan saaja kiittää ja antaa kaiken tukensa, että rikas ja hymyn huulille nostava karjalan kieli pysyy puhuttuna, kirjoitettuna, laulettuna, ajateltuna ja unissa nähtynä kielenä. Karjal, čoma muaman kieli heläjäy!

Mennäänpä asiassa eteenpäin. Eilen siis kolmen kuukauden tauon jälkeen esitin monologiani täydelle Pakkahuoneelle Joensuussa. Tällä välillä en ole juuri sitä harjoitellut, miettinyt vaan sitä maailmaa, josta esityksessä kerron. Yksi harjoitus pidettiin tällä viikolla olohuoneessani Valistustalolla. Tuo tauko on syventänyt tapaani lähestyä Turusen tekstiä. Minähän näyttelen enemmän ajatuksen kuin heittäytymisen avulla, vaikka annankin tunteille tilaa esityksessä. Joka tapauksessa nyt tuntuu siltä, että ajatus tuo lisää rauhaa ja vivahteita lavalle. Toivottavasti se tuntuu myös katsojissa. 

Näillä pohdinnoilla lähden uusille kyläteille, tänään Kolille, mutta muuten tuonne minulle tuntemattomampaan Savoon. Kuten täällä Karjalassa niin myös Savossa tuon kulttuuria pienille paikkakunnille. Matkan varrella odottavat muun muassa Karttulan Syvänniemi, Siilinjärven Kuuslahti, Pielaveden Laukkala ja Rautavaaran Ylä-Luosta. Toivotan itselleni hyvää matkaa. Ja nyt kohti Kolia. Niin, Hessuhan asuu siinä lähellä... Lämmittäisiköhän kirjaellii miellyttävän pönttökiuassaunansa runoratsulleen?  

Koko kiertueen aikataulu löytyy sieltä mistä pitääkin.