Hyviä huondestu kaikil (karjalaa)!
Minua hellii aurinkoinen kevätpäivä, kun Savon kierros on aluillaan. Päästäkseni aitoon tunnelmaan kuuntelen tässä samalla haitarin liruttelua Anssi Tikanmäen kappaleessa Savolainen metsä. Olen hyvällä mielellä. Joskus erään Folkswagen -bändin aikoina olen kulkenut kiemuraisia pohjoissavolaisia teitä. Ne houkuttelevat minut nytkin matkaan. Tällä kiertueella olen ratissa itse, kiitos viime keväänä suoritetun ajoluvan.
Suurin osa paikkakunnista ja esiintymispaikoista on minulle tuntemattomia. Se kiehtoo mieltä. Odottaako siellä minua jonkinlainen elämän erikoislaatuisuus, jota en ole aiemmin kohdannut? Vai onko tasapäinen yleissuomalaisuus päässyt liikaa vallalle? Tässä kohtaa on syytä moittia pahanpaiväisesti tuo sontaluukku eli televisio. Se vei 1950-luvulla iltamalegendoilta YLEisön, se kuihduttaa paikallisuuden ja alueellisen omintakeisuuden. Se tuo kaikkien huulille samat vitsit ja tarinat. Se vie meiltä yhteisöllistä aikaa ja kokemusta. Toisten oikea kohtaaminen ja yhdessäoleminen, sitä ei mikään media, älytönpuhelin, tabletti tai muu mäkki korvaa. Siinä opetuspuhe ortodoksisuuden sunnuntaina.
Nyt pitää jo kuunnella savolaista Juicea. Voe, tokkiisa. Pitäisi siis sulkea tämä oma tiedonkone. Maan sylin esityskamppeet ovat levällään pitkin taloa. Missä valot, missä niiden telineet, missä leivät, voit ja metsurin rytkyt? Ja Turusen tekstit ovat hujanhajan pitkin pääkoppaa. Nekin pitäisi saada järjestykseen ennen kun kello kumauttaa kaksi ja olen Kuopion eteläpuolella Karttulan pitäjän Syvänniemessä.
Ryhdyn siis matkajärjestelyihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti