Savon kierroksen viimeinen neljän esityksen viikko on puolessa välissä. Kaavin Viljamaan Kartanon esityspaikka jäi mieleen. Se kun oli 1920-luvulla rakennetun koulun entisessä luokkahuoneessa, joka nyt olikin mitä parhain huoneteatteri. Tunnelma oli sen mukainen, lämmin ja yhteinen. Molemminpuoliset kiitokset olivat vuolaat. Alla on esityksestä pari kuvaa, jotka otti Ruud Dirks, paikan hollantilainen isäntä. Kiitos hänelle. Esityksen lisäksi sain nauttia keskimmäisen poikani Vernerin kanssa vastasyntyneiden karitsojen touhuista sekä sohjofutiksen riemusta.
Eilen olin Säyneisten ns-talolla. Alkuinnostusta herätti lavalla seissyt hirsipuu. Vieressä oli tahko. Näinkö tämä nyt sitten päättyy? Hirteen tai pyövelin kiiltävän kirveen alle? No, hirsipuun siirsin sivummalle. Tahkolle keksin käyttöä esitykseen, johon tulikin porukkaa oikein mukavasti. Paikalla oli myös kymmenkunta oman paikallisen teatterin aktiivia. Olipa kunnia saada viettää iltaa heidän kanssaan. Puhetta teatterin tekemisestä olisi riittänyt vaikka yöhön. Yhteisen kokemuksen jakaminen on niin tarpeellista. Toivotan heille intoa ja hyvää tälle kylälle, joka on selvästi päättänyt pärjätä kaupunkeihin karkaamisen kuivakiskoisessa maailmassa. Eläköön elävät kylät ja muaseutu!
Viikonloppuna minua odottaa vielä Korpiteatteri Varpaisjärvellä ja suurella hirvenpäälla koristettu juhlahuone Tuusniemen Erä-Veikkolassa. Sitten annan asian huilata ainakin hetken. Onhan tätä ollut jo ihan olemalla, kuten Pentti Haanpää saattaisi sanoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti