Teatterista taas, päivää. Tänään oli monologin läpimenoharjoitus, eikä tällä viikolla enää muuta olekaan. Ohjaaja oli sitä mieltä, että paketti olisi periaatteessa esitysvalmis jo nyt. En usko, Henry höperehtii omiaan. Runko on kyllä kasassa, mutta sellaista pientä hapuilun tuntua tunnen siellä täällä. Voihan se tietysti olla, ettei sitä huomaa kukaan muu kuin minä. Kunpa tuo ohjus nyt saisi houkuteltua koeyleisöä loppuihin harjoituksiin. Ei niin hirvittäisi kuin jos vasta ensi-illassa lauantaina mökki paukahtaa porukkaa täyteen. Minä tosin jo ajattelen tuoleihin ihmisiä, mutta ne on vain haamuja. Eikä haamut ole reagoineet mitenkään, ei kuulu naurua eikä nyyhkytystä.
Ensi-iltaan on neljä päivää ja oloni kaiken kaikkiaan on aika rauhallinen. Tänään virittelimme saliin valot ja se lisää oikean esityksen tuntua. Eihän nuo meidän vaatimattomat valonheittimet ole mistään kansallisoopperasta, vaan tässähän onkin kyse hämärätunnin tarinoista. Riittää kun olen näkyvillä sillä lailla pehmeästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti